maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäiset tennari sukat

Kesäiset tennari sukat kudoin puro batik langasta ja kärjessä valkea miami lankaa . Puikot ja koukku on 3. Koukkua tarvitaan sitten, kun virkataan erikseen pohja osa. Nämä meni sitten siskolle synttäri lahjaksi ja tykkäsi. Tämän sukan koko on 38.

Tässä normi sukka, joustin neuletta kudoin 10 krs ja oikea silmukka takakautta eli 1o, 1n.
Tässä aloitan nauhakujaa varten kutomaan liparetta, poimin joka toisen silmukan puikolle eli 38s.
Tässä näkyy myös reunassa oleva pitsinen kuvio. Eräästä blogista löysin siihen ohjeen, lopussa linkki sinne.
Tässä virkkasin pohjan erikseen ja lopussa ompelin kiinni. Tämän työn haastavin ja ikävin kohta oli ommella sukka pohjaan kiinni. 7 veljen langasta virkkasin pohjan, kun ajattelin että se kestää paremmin kulutusta. En ole koskaa aijemmin kutonut sukkaa puro batik langasta.

Merkin virkkasin tähti kuviolla. Nauhat kudoin 2 s puikolla ja samaa puolta koko ajan ettei käännetä. Nauhan pituudeksi tuli n. 150cm. Tylsää hommaa, mutta pakkohan nekin oli tehdä, toinen vaihtoehto olisi ostaa kaupasta.
Tällaiset niistä syntyi.


Linkki pitsi kuviolle http://sokeria-ja-langanpatkia.blogspot.fi/2015/04/tennarisukat.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti